Korkea inflaatio sekä siitä johtuva päivittäistavaroiden kallistuminen ovat koskettaneet viimeisen kahden vuoden aikana kaikkia kanadalaisia. Hinnat nousivat nopeasti jopa kymmeniä prosentteja, eivätkä ne näytä merkkejä laskemisesta siitäkin huolimatta, että inflaatio saatiin syksyllä kuriin. Tämä on johtanut elämän kallistumiseen, mikä on nopeasti lisännyt kansalaisten tyytymättömyyttä johtajiinsa.
Kolmen miljoonan asukkaan Vancouver
Kanadan väkiluku on ollut viime vuodet voimakkaassa kasvussa, joka on rikkonut monia aiempia ennätyksiä. Maa ylitti kesäkuussa 2023 merkittävän 40 miljoonan asukkaan rajan, mistä väkiluvun arvioidaan sittemmin kasvaneen jo 41,6 miljoonaan. Hallitsemattomalla kasvulla onkin ollut merkittävä vaikutus kanadalaisten ajatuksiin ja tuntoihin, ja enemmistö kokeekin nykyisin Kanadan olevan rikki.
Lähtölaukaus kauppasotaan Yhdysvaltojen kanssa
Kanadassa on eletty viimeiset pari kuukautta jännittyneitä aikoja, sillä Yhdysvaltojen tuore presidentti Donald Trump on uhannut maata 25% tullimaksuilla. Toteutuessaan tulleilla on merkittävä vaikutus Kanadan taloudelle, jonka viennistä peräti 75% tapahtuu juuri Yhdysvaltoihin. Samalla niillä arvellaan olevan vaikutusta myös rajan eteläpuolella, sillä Kanada on Yhdysvaltojen merkittävin kauppakumppani.
Jatka lukemista ”Lähtölaukaus kauppasotaan Yhdysvaltojen kanssa”
13 vuotta Kanadassa
Tammikuu sekä uusi vuosi tarkoittavat, että mittariin on kilahtanut jälleen yksi vuosi lisää eloa Kanadassa. Ajan nopeaa kulumista ei käykään kiistäminen ja mennyt vuosi oli jo kolmastoista vuotemme maassa ja vuoteen mahtui monenlaista mitä en osannut vuoden takaisessa kirjoituksessani edes aavistaa tapahtuvan.
Hyytävä perhejoulu Suomessa
Heinäkuussa 2023 tehdyn kolmiviikkoisen kesälomamme ei pitänyt alun perin olla vuoden ainoa Suomen matkamme. Suunnittelimme nimittäin viettävämme myös tuolloisen joulun Suomessa, mutta suunnitelmaan tuli muutos ja lopulta Niinan vanhemmat saapuivat jouluksi luoksemme Kanadaan. Silloin kerroimme myös ilouutisia kesällä syntyvästä uudesta perheenjäsenestämme, minkä johdosta seuraava Suomen lomamme lykkääntyi aina tähän jouluun saakka.