Konferenssimatka Anaheimiin

 

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Huhtikuun ensimmäinen viikko oli hieman erilainen, kun työ lennätti minut viikoksi Kaliforniaan katsastamaan siellä järjestetty suuri ohjelmistokonferenssi. Koska konferenssikeskus sijaitsi Anaheimin kaupungissa aivan kuuluisan Disneylandin vieressä, mukaan lähti myös koko perhe hauskaa viikonloppua varten.

Jatka lukemista ”Konferenssimatka Anaheimiin”

Yllätysten parlamenttivaalit

 

Kanadassa käytiin eilen maanantaina parlamenttivaalit tilanteessa, jossa maa on heikossa jamassa. Vaaleissa todellisen viime hetken yllätysnousun tehneet liberaalit ponnistivat neljännen kerran hallitusvastuuseen, joskin tulokseksi jäi järjestyksessään jo kolmas vähemmistöhallitus putkeen. Kaikki yllättäneeseen vaalitulokseen vaikutti erityisesti kaksi asiaa: strateginen äänestäminen sekä Donald Trumpin pelko.

Jatka lukemista ”Yllätysten parlamenttivaalit”

Hudson’s Bay Companyn romahdus

 

Kanadassa on sulateltu viimeisen kuukauden ajan jättiuutista maan ikonisen The Hudson’s Bay Companyn hakeutumisesta konkurssiin maaliskuun alussa. Tavarataloistaan kuuluisan yhtiön pitkä historia juontaa peräti vuoteen 1670 saakka ja pian 355-vuotias yhtiö onkin ollut koko Pohjois-Amerikan vanhin toimintaa edelleen harjoittava yhtiö, jonka historia on myös iso kappale Kanadan historiaa.

Jatka lukemista ”Hudson’s Bay Companyn romahdus”

Perhematkailun supervuosi

 

Koronapandemian aikana lentomatkustaminen oli monilta osin pannassa ja tuolloin mekin olimme yli kaksi vuotta lentämättä. Tähän vaikuttivat paitsi jatkuvasti muuttuvat matkustusrajoitukset, mutta myös kesällä 2021 syntynyt tyttäremme, jonka kanssa keskityimme aluksi ainoastaan lähimatkailuun. Patoutunutta matkustushinkua onkin ollut ilmassa ja nyt kun Niina on tämän vuoden äitiysvapaalla, otamme ainutlaatuisesta tilaisuudesta hyödyn irti.

Jatka lukemista ”Perhematkailun supervuosi”

Justin Trudeaun valtakauden päätös

 

Kanadassa päättyi perjantaina lähes vuosikymmenen mittainen aikakausi, kun maata pitkään johtanut Justin Trudeau siirtyi syrjään pääministerin paikalta. Trudeau toimi Kanadan pääministerinä vuodesta 2015 saakka ja voitti  yhteensä kolmet parlamenttivaalit, mutta tästä muodostui silti lopulta kiistelty ja laajasti inhottu henkilö.

Jatka lukemista ”Justin Trudeaun valtakauden päätös”