Telttaviikonloppu Harrison Lakella

Vancouverista noin sata kilometriä itään sijaitseva Harrison Hot Springs on pieni 1500 asukkaan taajama upealla paikalla. Kylä sijaitsee 60 kilometriä pitkän Harrison Laken eteläpäässä ja on suosittu vierailukohde kaupunkilaisille. Talvella järveä ympäröiviä vuoria koristavat valkoiset lumihuiput ja kesällä kylän edustan hiekkarannat valloittavat sadat auringonpalvojat. Kylä on myös tunnettu nimessään olevista kuumista lähteistä, joiden lämmöstä voi nauttia julkisessa kylpylässä sekä fiinin hotellin yhteydessä vuoden ympäri.

Jatka lukemista ”Telttaviikonloppu Harrison Lakella”

 

Peltipoliisien comeback

Ylinopeus on yksi merkittävimpiä liikenneonnettomuuksiin johtavia syitä ja British Columbiassa jaetaan vuosittain noin 163 000 ylinopeussakkoa. Tämä ei ole kuitenkaan kovin suuri lukema kolme kertaa Suomen kokoisella alueella, jonka asukasluku on yli viisi miljoonaa. Yksi syy sakkojen vähäiseen määrään on automaattisten nopeuskameroiden puuttuminen tyystin, minkä vuoksi autoilijoita paimennetaan lähinnä vain poliisin satunnaisilla tutkaratsioilla.

Jatka lukemista ”Peltipoliisien comeback”

 

Berliinin kesäkeitaat

Sääennusteiden mukaan Berliinissä odotetaan ensi viikosta todella helteistä ja elohopea saattaa kohota jopa 37 asteeseen. Yli 35 asteen helteet eivät ole Saksan pääkaupungissa kesäaikaan harvinaisia ja vaikka uudisasunnoista löytyykin usein ilmastointi, on se silti monissa kodeissa harvinaista herkkua. Siksi kesä onkin monissa berliiniläiskodeissa tuskaista aikaa, asuntojen muuttuessa kuumiksi pätseiksi. Miten berliiniläiset sitten selviävät kuumuudesta?

Jatka lukemista ”Berliinin kesäkeitaat”

 

Five Sails

Huikean lentoelämyksen jälkeen synttäri-iltamme jatkui Canada Placella sijaitsevan Pan Pacific -luksushotellin tiloissa. Tämä viiden tähden hotelli sijaitsee kompleksin yläkerroksissa, maantason laajojen konferenssitilojen yläpuolella. Koska ympärillä ei ole kuin avointa vettä, avautuu hotellin jokaisesta huoneesta hienot maisemat Burrard Inletin ylitse vuorille.

Jatka lukemista ”Five Sails”

 

Synttärilento Kanadan yllä

Perjantaina allekirjoittaneen ikämittariin kilahti jälleen yksi vuosi lisää. Kyseessä ei ollut mistään tasaluvusta, mutta tästä huolimatta Niinan oli onnistunut keksiä jotain päivänsankarin pään menoksi. Ennalta annettu mystinen ohjeistus oli ”laittaa päälle kauluspaita ja saapua keskustaan puoli viideksi”, sen enempiä selittelemättä.

Keskustassa aloin jo aavistaa, mitä voisikaan olla ohjelmassa, suunnatessamme kohti Canada Placea. Rakennuskompleksin kärkeen nimittäin avautui vuonna 2013 yksi nykyisin Vancouverin suosituimpia nähtävyyksiä, joka tunnetaan nimellä Flyover Canada.

Jatka lukemista ”Synttärilento Kanadan yllä”